28. marraskuu 2019 14:50 kategorioissa Tuoteuutiset, Yhtiöuutiset

EU:n rengasmerkintä uudistuu: Jääpitomerkintä helpottaa kuluttajien talvirengasvalintaa ja parantaa liikenneturvallisuutta

EU-rengasmerkinnän uudistus palvelee erityisesti pohjoismaisia kuluttajia, sillä nyt rengastarraan lisätään jää- ja lumipitoa koskevat tiedot.  Vaativissa talvikeleissä tarvittavien ominaisuuksien merkinnät ovat tähän asti loistaneet poissaolollaan.  Rengasmerkinnän tavoitteena on ohjata kuluttajaa polttoainetehokkaampien, turvallisempien ja vähemmän melua aiheuttavien renkaiden käyttöön. Kuluttajien talvirengasvalintaa helpottava uudistus astuu voimaan toukokuussa 2021. 

Alati kasvava verkkokauppa sekä autojen maahantuonti ovat lisänneet Keski-Euroopan olosuhteisiin suunniteltujen talvirenkaiden käyttöä Pohjoismaissa talviajan tieturvallisuuden kustannuksella. Käytännössä autoilijalla ei kuitenkaan ole ollut keinoja erotella toisistaan eri olosuhteisiin suunnattuja talvirenkaita. Euroopan unionissa on nyt sovittu renkaiden energia- ja ominaisuusmerkintöjen päivittämisestä. Uudet merkinnät parantavat eri rengasmallien vertailtavuutta sekä helpottavat verkko-ostamista. 

Aiemman asetuksen mukaan kaikissa henkilö- ja pakettiauton renkaissa tulee olla tarra, joka kertoo renkaan märkäpidosta, melusta sekä vaikutuksesta polttoaineenkulutukseen. Kuorma-auton renkaista on riittänyt saatavilla olevat tiedot ilman tarroitusta. Pohjoismaissa talvirenkaiden tärkein turvallisuusominaisuus on jääpito, mutta tästä kertovaa merkintää vaatimuksissa ei kuitenkaan ole ollut. 

- Aiemmin rengastarran tiedot johtivat pohjoismaista talvirenkaan ostajaa harhaan. Nyt mukaan saatava jääpitomerkintä erottelee pohjoisiin olosuhteisiin soveltuvan renkaan muista talvirenkaista. Käytännössä pohjoismaisten renkaiden EU-tarroihin lisätään sekä lumi- että jääpitoa koskevat merkinnät kansainvälisten standardien mukaisesti. Uusi tarra korjaa EU:n aiemmin tekemän virheen, kertoo Nokian Renkaiden kansainvälisistä standardeista vastaava johtaja Jarmo Sunnari.

Selkeyttä ostopäätökseen

Pohjoismaiset nastattomat talvirenkaat eli kitkat suunnitellaan nimenomaan jäälle ja lumelle. Keski-Euroopassa talvet ovat märkiä, joten siellä tarvitaan nimenomaan märkäpitoa. Tämä ei riitä Pohjoismaissa.

- Ainoastaan märkäpito-ominaisuuksista kertova turvallisuusinformaatio ei huomioinut Pohjoismaille tyypillisiä talviolosuhteita. Renkaan märkäpitoluokitus ei kerro talvirenkaan soveltuvuudesta pohjoisen talveen, mutta kuluttajien turvallisuuden kannalta on oleellista hankkia oikeanlaiset renkaat oikeisiin olosuhteisiin, Sunnari toteaa.

- Suurin ongelma on se, että kaikki talvirenkaina markkinoidut renkaat eivät sovellu kaikkiin talviolosuhteisiin. Keskieurooppalaiseen talveen suunnitellut renkaat ovat aivan eri asia kuin pohjoismaiseen talveen suunnitellut renkaat. Renkaan märkäpito ja jääpito ovat toisilleen vastakkaisia ominaisuuksia, joten jos kuluttaja katsoo vain tarrassa kerrottuja märkäpito-ominaisuuksia, niin voi tulla hankkineeksi vääränlaiset renkaat, hän jatkaa. 

Jääpitomerkintä on aluksi käytössä vain henkilöauton renkailla. Merkintä perustuu jääpitotestiin, joka on tällä hetkellä standardisoitavana kansainvälisessä standardoimisjärjestössä International Organization for Standardization (ISO). Testistä pääsevät läpi talvirenkaat, jotka on aidosti suunnattu pohjoisiin olosuhteisiin.  

Nokian Renkaat on tehnyt aktiivisesti töitä merkintöjen päivittämiseksi yhdessä pohjoismaisten viranomaisten ja päättäjien kanssa.

- Suomalaisella ja yhteispohjoismaisella teollisuuden ja viranomaisten yhteistyöllä Brysselin suuntaan on tässä hankkeessa ollut valtava rooli. Suomen Traficom ja Liikenneministeriö ovat systemaattisesi pitäneet asiaa esillä. Useat suomalaiset ja ruotsalaiset mepit ovat toimineet asian hyväksi, kuten Henna Virkkunen, joka hakeutui asetuksen esittelijäksi Euroopan parlamentissa. Lisäksi neuvottelun etenemisestä huolehtivat suomalaiset virkamiehet meneillään olevan Suomen EU-puheenjohtajakauden aikana, Sunnari kiittää. 

Mistä on kysymys? 

  • Henkilö- ja pakettiauton renkaissa on EU-merkintä, joka kertoo renkaan märkäpidosta, melusta sekä vaikutuksesta polttoaineenkulutukseen. 
  • EU-merkinnän uudistumisen myötä tarraan lisätään tieto jää- ja lumipidosta. 
  • Uudet merkinnät parantavat eri rengasmallien vertailtavuutta sekä helpottavat verkko-ostamista. 
  • Jää- ja lumipitomerkintä lisätään kaikkiin pohjoisiin olosuhteisiin suunnattuihin nastattomiin talvirenkaisiin. Uusi asetus ei koske nastarenkaita. 
  • Uudet merkinnät ovat käytössä 1.5.2021 alkaen.

Uusi EU-rengasmerkintä. Merkinnän alaosassa näkyvissä kuvio rengasmelulle, lumipitomerkinnälle ja jääpitomerkinnälle.

Kuva: Uusi EU-rengasmerkintä. Merkinnän alaosassa näkyvissä kuvio rengasmelulle, lumipitomerkinnälle ja jääpitomerkinnälle.


Lisätietoja: 
 

EU-rengasmerkintä

Jääpitomerkintä helpottaisi kuluttajien talvirengasvalintaa ja parantaisi liikenneturvallisuutta

ETRMA (European Tyre & Rubber Manufacturers’ Association) welcomes the provisional agreement on the review of the european tyre labelling regulation

Nokian Renkaat Oyj  
Jarmo Sunnari, Senior Manager, Standards, Regulations and Approvals, puh.010 401 7975, [email protected]