Maailman­ennätyksen tekijän ei tarvitse olla voimamies

Jussi Kallioniemi kertoo, että häntä kiehtoo ongelmien ratkaiseminen ja kokonaisuuksien hallinta. Maailmanennätysprojektissa hän on tehnyt töitä pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi.

– Ihmiset sanovat minulle usein, etten näytä voimamieheltä, enkä olekaan. Tavallinen keski-ikäinen mies voi ottaa ennätyshaasteen vastaan, kun ottaa kaikki asiat huomioon ja pyrkii saamaan auton liikkumaan mahdollisimman kevyesti. Olemme siirtyneet isoista paloista yhä pienempiin yksityiskohtiin, Jussi sanoo.

"Maailmanennätyksessä onnistuminen tuo paljon lisäenergiaa ja mielihyvää. Tuntuu kuin palapelin viimeinenkin palanen olisi nyt paikallaan."
Jussi Kallioniemi

Palasia on ollut valtava määrä. Ongelmia ratkoessa syntyi jopa keksintö, josta on tehty patenttihakemus. Jussi loi ystävänsä kanssa työntöharjoittelua varten kauko-ohjaimen, jolla hän pystyi kääntämään rattia työnnön aikana itse, ilman kuljettajaa. Tulevaisuudessa apuväline voi olla käytössä esimerkiksi korjaamolla tai katsastusasemalla.

– Maailmanennätyksessä onnistuminen tuo paljon lisäenergiaa ja mielihyvää. Tuntuu kuin palapelin viimeinenkin palanen olisi nyt paikallaan.

Esittelyssä Jussi Kallioniemi

– 47-vuotias, asuu perheensä kanssa Nokialla
– Maailmanennätyksen ”Fastest time to push a car one mile” haltija
– Aikaisemmin jo tehnyt ennätyksen ”nopein maraton 60 paunan (27,2 kg) rinkka selässä” ajassa 4h 34 min 24s
– Kasvatti lihaskuntoa ja kestävyyttä erityisesti vuonna 2019
– Lajiharjoittelua eli auton työntämistä noin 600 km vuonna 2020

Esittelyssä ennätysauto Röhkö

– Saab 97-X 5.3i Arc
– Moottori 5.3 l V8, 304 hv
– Paino 2 170 kg, (Guinnessin sääntöjen mukaan minimipaino autolle 1,880 kg)
– Ajettu yli 211 000 kilometriä
– Toimii biokaasulla
– Röhkäisee komeasti käynnistyessään