Renkaan puhkeamisen ja rengasrikon estämiseksi voi tehdä paljon itse viisailla rengasvalinnoilla ja oikealla ajotyyliillä liikenteessä. Valitettavasti kaikkea ei voi ennakoida ja matka voi keskeytyä puhjenneen renkaan vuoksi ennen aikojaan. Edessä on tällöin uuden renkaan paikkaus tai uuden renkaan vaihtaminen tilalle vahingon laajuudesta riippuen.
Valitsemalla oikean renkaat voi sekä ennaltaehkäistä rengasrikkoa sekä helpottaa tilanteita, kun rengas varovaisuudesta huolimatta puhkeaa. Nokian Renkaiden innovatiivisilla Flat Run -renkailla pääset perille asti vaikka rengas olisi tyhjä. Tyhjentyneellä Nokian Renkaiden FRT-renkaalla voidaan ajaa noin 50 kilometriä, auton kuorman ollessa täysi. Kevyemmällä kuormalla renkailla voidaan ajaa jopa 150 kilometriä siirtoajossa.
Milloin renkaan voi paikata?
Renkaan paikkaamiseen vaikuttavat vaurion sijainti ja koko. Puhjenneen renkaan paikkaaminen on vielä mahdollista, jos reikä on halkaisijaltaan alle 6 mm. Tätä suurempien vaurioiden paikkaus ei kannata, sillä paikan pettäminen ja renkaan vaurioituminen uudestaan on todennäköisempää, mitä suurempi vaurio on.
Uusien renkaiden hankkiminen on tarpeen myös, jos vaurio renkaassa sijaitsee sen kyljessä tai sivupinnassa. Jos vaurio sijaitseen renkaan kulutuspinnan keskialueella ja on kooltaan riittävän pieni, voidaan rengas paikata osaavan asiantuntijan toimesta.
Renkaan vaurioitumista ei välttämättä huomaa välittömästi, eikä renkaassa ole aina näkyviä rengasvaurion merkkejä. Rengasvauriosta voivat kuitenkin kertoa esimerkiksi auton puoltaminen toiseen suuntaan. Renkaiden tai äkkinäinen auton ratin tärinä voivat myös olla merkkejä puhjenneesta tai muuten vaurioituneesta renkaasta.
Miten ehkäistä rengasrikkoa
Tielle voi osua odottamattomia yllätyksiä, jotka voivat pahimmillaan vaurioittaa rengasta. Pistovaurioita aiheuttavat muun muassa naulat, ruuvit ja muut terävät esineet, jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet tielle. Pistovauriot ovatkin yleisin syy rengasrikolle.
Rengasrikkoa voi välttää myös omilla toimilla. Näistä yksi tärkeimmistä on oikeiden rengaspaineiden käyttäminen. Nykyään auton renkaissa käytettävä TPMS (Tire-pressure Monitoring System) -järjestelmä ilmoittaa huomatessaan rengaspaineiden laskevan. Lisäksi TPMS-järjestelmä auttaa vähentämään polttoaineenkulutusta, sillä renkaan vierimisvastus on matalampi rengaspaineiden ollessa kohdallaan. Nykyään TPMS on pakollinen kaikissa uutena myytävissä henkilöautoissa.
Liian matalalla rengaspaineella ajaminen altistaa rengasta vaurioitumiselle, kun sillä ajetaan vaikkapa kadunreunaan tai tiehen syntyneisiin kuoppiin. Tällöin riittämättömän rengaspaineen vuoksi renkaan sivupinta ulospäin pullistueessaan on erittäin vaurioherkkä ja täten vaurioille altis.
Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri muistuttaa, että sivupinnan vaurioituessa rengasta ei voida korjata sitä paikkaamalla: “Liian alhaisilla paineilla ajettaessa rengas joustaa enemmän ja esteisiin osuessa sivupinta on herkempi rikkoutumaan. Tällöin rengasta ei voi enää pelastaa: sivupintavaurioisten henkilöautonrenkaiden korjaaminen ei ole turvallista eikä suositeltavaa.”
Rengasvaurioiden ehkäisemiseksi monissa Nokian Renkaiden renkaissa on Aramid-vahvistetut sivupinnat. Kestävällä ja erityisesti teräviltä iskuilta suojaavalla Aramid-katkokuidulla vahvistetut renkaat tulevat tarpeeseen erityisesti maastossa ja huonokuntoisilla teillä ajettaessa. Lue lisää Nokian Renkaiden Aramid Sidewall -teknologiasta.
Rengas puhki - Miten toimia tien päällä
Jokaisen autoilijan tulisi osata toimia rengasrikon sattuessa. Myös riittävä ja oikeanlainen varautuminen tulevat tarpeen, jotta voit välttyä renkaiden vaurioitumiselta.
- Tarkista rengaspaineet. Liian matala ilmanpaine renkaissa kasvattaa vaurioiden riskiä esimerkiksi kuoppiin ajettaessa. Käytä aina auton valmistajan suosittelemia rengaspaineita ja lisää talvirenkaisiin 0.2 baria -korkeammat rengaspaineet. Lisää rengaspainetta tarvittaessa myös ajoneuvon kuorma huomioon ottaen. Käytä ennemmin pientä ylipainetta liian pienillä rengaspaineilla ajamisen sijaan.
- Varaudu rengasrikkoa varten. Renkaan paikkaus onnistuu auton mukana kulkevan paikkausrasian ja kompressorin avulla. Kun autossa on mukana tarvikkeet pienten rengasvaurioiden paikkaamiseen, ei matka lopu ennen aikojaan. Renkaan paikkaaminen itse on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu, joten aja suorinta tietä rengashuoltoon tai vaihda tilalle ehjä rengas.
- Tarkista renkaat ja niiden kunto säännöllisesti. Renkaiden kunnon tarkistamiseksi riittää nopea vilkaisu. Poista renkaan pääuriin uponneet kivet, jotta ne eivät pääse aiheuttamaan vahinkoa.
- Opettele toimimaan rengasrikon sattuessa. Perehdy renkaan paikkaussarjan ja kompressorin käyttöön jo etukäteen niin tiedät kuinka toimia, jos niiden käyttäminen tulee tarpeeseen. Muista varata autoon myös kaikki tarvittava renkaanvaihtoon, jos rengas vaurioituu pahasti. Tarkista mahdollisen vararenkaan kunto ja ilmanpaine säännöllisin väliajoin.
Vältä rengasrikko ja renkaan paikkaaminen valitsemalla autoosi laadukkaat renkaat. Tutustu Nokian Renkaiden valikoimaan kesä- ja talvirenkaita, joista löydät myös Aramid-vahvistetut auton renkaat vaativaan käyttöön esimerkiksi maastureille ja pakettiautoille.
Lue lisää myös Nokian Renkaiden Hakka-turva palvelusta. Mikäli asianmukaisesti käytetty Nokian Tyres Hakka- tai Hakkapeliitta-rengas rikkoutuu korjauskelvottomaksi, saat tilalle uuden vastaavan tuotteen veloituksetta Nokian Tyres -renkaita myyvästä liikkeestä Suomessa, Ruotsissa tai Norjassa. Aktivoi Hakka-turva palvelu verkossa.