Kesärenkaiden urasyvyys

Kesärenkaiden urasyvyys

Takaisin artikkeleihin

MIKÄ ON RENKAIDEN URASYVYYS?

Renkaiden urasyvyys mitataan renkaan kulutuspinnan keskellä olevista leveistä pääurista, jotka kuluvat ajan myötä renkaiden ollessa yhteydessä tienpintaan. Täysin uusissa kesärenkaissa urasyvyys on noin 8 mm. Tällöin renkaiden pito on parhaimmillaan, sillä renkaat eivät ole kuluneet ajamisen seurauksena. 

Urien tehtävänä on esimerkiksi ohjata tielle kertynyttä vettä, joka kasvattaa vesiliirtoon joutumisen riskiä. Renkaiden pito kuitenkin heikkenee kilometrien karttuessa ja kesärenkaat on suositeltavaa vaihtaa uusiin, kun niiden urasyvyys on alle 4 mm. Kesärenkaat on vaihdettava uusiin viimeistään, kun renkaiden urasyvyys on 1,6 mm tai vähemmän. Tämä on Suomen tieliikennelaissa määrätty vähimmäisraja eikä sitä kuluneemmilla renkailla ole sallittua ajaa.

Alle 1,6 millimetrin rajan kuluneilla renkailla ajaminen voi johtaa sakkoihin sekä hylkäykseen katsastuksen yhteydessä. Suomen tieliikennelaissa on määritetty pienin sallittu urasyvyys myös talvirenkaille. Pienin lain sallima talvirenkaiden urasyvyys on kesärenkaita suurempi eli 3 mm.

MITEN KESÄRENKAIDEN URASYVYYS VAIKUTTAA AJAMISEEN?

Lain noudattaminen ei ole ainoa syy vaihtaa kuluneet kesärenkaat uusiin. Kun renkaiden urasyvyys on alle suositellun 4 mm rajan, niillä ajaminen kasvattaa esimerkiksi vesiliirtoon joutumisen riskiä sateisella kelillä.

Ota huomioon seuraavat seikat ehkäistäksesi renkaiden ennenaikaista kulumista ja pidentääksesi niiden käyttöikää:

  • Oikeat rengaspaineet auttavat sekä vähentämään kesärenkaiden vierintävastusta että ehkäisemään niiden kulumista. Tämän lisäksi liian tyhjällä renkaalla ajaminen altistaa sen vaurioitumiselle.
  • Säilytä renkaat oikein. Esimerkiksi kosteus, UV-valo ja erilaiset kemikaalit voivat heikentää rengasta myös niiden varastoimisen aikana. Jos et halua renkaiden vievän tilaa omassa autotallissasi tai varastossa, voit viedä kesärenkaat talven ajaksi rengashotelliin.
  • Kesärenkaiden urasyvyys tulisi tarkistaa jokaisesta renkaasta. Renkaanvaihdon yhteydessä kannattaa kiinnittää huomiota renkaiden sijaintiin ja vaihtaa paremmat eli vähemmän kuluneet renkaat auton taakse. Vaihda renkaiden paikkaa niiden kulumisen mukaan varmistaaksesi tasaisen kulumisen.
  • Jotkin ajoneuvon ongelmat voivat johtaa renkaiden ennenaikaiseen tai epätasaiseen kulumiseen. Esimerkiksi väärin tasapainotetut renkaat tai ongelmat auton ohjauskulmien kanssa kuluttavat renkaita epätasaisesti. 
  • Ota huomioon myös renkaiden ikä, sillä renkaan kumiseos alkaa heikkenee iän myötä. Yli kuusi vuotta käytössä olleet kesärenkaat tai renkaat, joiden valmistuksesta on kulunut yli 10 vuotta tulisi vaihtaa uusiin.

Otathan huomioon myös oikean rengasvalinnan. Laadukas premium-rengas kestää halpaa, mutta heikompilaatuista rengasta paremmin. Panostaminen laaturenkaisiin auttaa säästämään rahaa pidemmällä aikavälillä matalamman polttoaineenkulutuksen sekä pidemmän käyttöiän ansiosta.

TESTAA RENKAIDEN URASYVYYS KAHDEN EURON KOLIKOLLA

Kesärenkaiden urasyvyyden voi tarkistaa helposti myös kotona. Toimenpiteeseen ei edes tarvita erikoisempia työkaluja, vaikka myös tällaisia on saatavilla tarkempien mittausten tekemiseen. Pelkkä kahden euron kolikko riittää riittävän urasyvyyden tarkistamiseen. 

Kahden euron kolikon hopeinen reuna on noin 4 mm leveä, joten voit käyttää sitä urasyvyyden mittaamiseen. Aseta kolikko renkaan pääuraan. Renkaassa on vielä riittävästi kulutuspintaa jäljellä, jos kolikon hopeinen reuna jää piiloon. Hopeisen reunan jäädessä näkyville on hyvä aika harkita uusien kesärenkaiden hankkimista.

TARKISTA KESÄRENKAIDEN KULUTUSPINNAN PÄÄURIEN URASYVYYS

Kesärenkaiden urasyvyys kannattaa tarkistaa säännöllisesti, mutta erityisesti keväällä ennen renkaiden vaihtamista. Pidä huoli, että kulutuspinnan pääurien urasyvyys on vähintään 1,6 millimetriä, esimerkiksi kahden euron kolikon avulla. 

Jos huomaat, että autosi kesärenkaat ovat vaihtamisen tarpeessa, etsi uudet renkaat helposti Nokian Renkaiden rengashaun avulla. Syötä hakuun autosi rekisteritunnus ja saat valittavaksesi laadukkaat kesärenkaat, kuten Nokian Tyres Hakka Blue 3, joka on suunniteltu Suomen kesän vaihteleviin oloihin. Rengas on suunniteltu erityisesti ehkäisemään vesiliirron riskiä, minkä lisäksi renkaassa on DSI-uransyvyysmittari, joka kertoo kun renkaassa on urasyvyyttä alle 4 mm jäljellä.

Entistä ympäristöystävällisempään autoiluun, valitse autosi kesärenkaaksi Nokian Tyres Hakka Green 3. Myös Hakka Green 3 on varustettu DSI-mittarilla, jonka avulla pysyt helposti ajan tasalla autosi kesärenkaiden kunnosta.

Muistathan, että kuljettajan vastuulla on varmistaa, että renkaat ovat turvalliset ja sopivat ajoneuvoon sekä noudattaa ajoneuvon valmistajan ohjeita oikeasta käytöstä ja huollosta. Ota yhteyttä lähimpään Nokian Renkaiden jälleenmyyjään tai ajoneuvon valmistajaan saadaksesi tarkempia neuvoja.